Suomen oikeistohallituksen politiikka murentaa määrätietoisesti hyvinvointivaltion perustuksia. Sosiaali- ja terveyspalvelujen aliresursointi, julkisen sektorin leikkaukset ja sosiaaliturvan heikennykset eivät ole irrallisia päätöksiä, vaan osa johdonmukaista ideologista linjaa: vastuun siirtämistä yksilölle ja markkinoille.
Hyvinvointivaltion lupaus yhteisestä turvasta ja tasa-arvosta on vaihtumassa malliin, jossa ihmisen arkea määrittävät maksukyky ja kilpailukyky. Ne, joilla on varaa, siirtyvät yksityisiin palveluihin – muut jäävät heikentyvän julkisen järjestelmän varaan. Tämä on klassista luokkapolitiikkaa: julkinen valta toimii yhä useammin pääoman kuin kansalaisten turvana.
Samaan aikaan kun sosiaalinen tuki ja hoiva kutistuvat, valtion kontrollirooli vahvistuu. Poliisin ja rajavalvonnan valtuuksia laajennetaan, ja työmarkkinoita säädellään kurin ja rangaistusten logiikalla. Näin rakentuu yövartiovaltion kaltainen yhteiskunta – valtio, joka vetäytyy hyvinvoinnin tuottamisesta, mutta pitää kiinni väkivaltamonopolistaan.
Kyse ei ole enää pelkästä talouspolitiikasta, vaan syvästä yhteiskunnallisesta suunnanmuutoksesta. Hoivasta on tullut hallintaa, ja yhteisestä vastuusta yksilön syyllisyyttä. Jos tätä kehitystä ei pysäytetä, Suomi liukuu pois hyvinvointivaltion periaatteista kohti kylmää markkinayhteiskuntaa, jossa vain vahvimmat pärjäävät.
Hyvinvointivaltion kriisi ei ole kohtalon sanelema, vaan poliittinen valinta. Meillä on vaihtoehtoja – mutta niiden tunnistaminen vaatii rohkeutta kyseenalaistaa hallitseva ideologia: usko siihen, että säästöt, kilpailukyky ja yksityistäminen ovat ainoita realistisia ratkaisuja.
On aika palauttaa politiikkaan yhteisvastuu, hoiva ja solidaarisuus.
Valtion tehtävä ei ole vain vartioida, vaan turvata ihmisarvoinen elämä kaikille.
